Linida Design
Suomi  |  English      
 

Taustaa malliston suunnittelusta

Olen tekstiiliartesaani ja erikoistunut käsinkudottujen tekstiilien suunnitteluun ja valmistamiseen. Inspiraationi olen saanut luonnosta ja luonnonmateriaaleista, sekä ihailemastani suomalaisen kansallisromantiikan aikakaudesta, jolloin arvostettiin käsintehtyjä yksilöllisiä ja laadukkaita tuotteita. Ihailen suuresti sellaisia omia kultakauden mestareitamme kuten Akseli Gallén-Kallela ja Pekka Halonen, vain muutaman mainitakseni. Ihailen paitsi heidän töitään, myös heidän koko elämänfilosofiaansa, joka osoitti vilpitöntä kiinnostusta ja kunnioitusta luontoa kohtaan. Kansallisromantiikan luonnonläheinen muotokieli ja vahva värien käyttö ovat inspiroineet minua mallistoni suunnittelussa.

Kansallisromantiikan kaudelta inspiraatioita on tuonut myös silloin vallinut Arts and Crafts-liike, jonka mukaan teollistuminen ja massatuotanto söivät yksilöllisyyttä ja luovuutta. Esineisiin haluttiin takaisin kauneus ja funktionaalisuus sekä laatu, joita ei halvalla massatuotetuissa esineissä enää ollut. Nämä ovat arvoja, jotka ovat taas tänäpäivänä kysyttyjä ja haluttuja. Juuri näihin toiveisiin halusin vastata, kun suunnittelin mallistoani.

Linida-matot kudotaan aidoista luonnonmateriaaleista, villasta ja pellavasta. Villa ja pellava ovat luonnostaan likaahylkiviä materiaaleja. Ne eivät myöskään sähköisty, joten ne eivät kerää pölyä. Linida-matoissa käytetty villalanka on erikoiskehrättyä pitkäkuituisesta UudenSeelanninlampaan villasta. Lanka on erittäin tiukkakierteistä ja lisäksi pinnaltaan kevyesti huovutettua, näin se kestää nyppyyntymättä hankausta, jolle matto käytössä altistuu. Linida-matot ovat vesipestäviä.

Yksilöllisyys tekee matosta uniikin. Linida-maton valmistustapa mahdollistaa yksilöllisen, jokaisen asiakkaan tarpeisiin räätälöidyn maton. Matot kudotaan aina tilaustyönä asiakkaan haluamien mittojen mukaan.

Turvallisuus on asia, jota ei ehkä heti yhdistä mattoihin. Niin kotien kuin julkistenkin tilojen sisustuksissa on kuitenkin tärkeää kiinnittää huomiota mm paloturvallisuuteen. Villa ja pellava ovat molemmat paloturvallisia sisustusmateriaaleja. Lisäksi Linida-matot valmistetaan kutomalla, joten ne eivät sisällä liima-aineita tai muita allergisoivia kemikaaleja.

Kotimaisuus, eettisyys ja ekologisuus ovat minulle tärkeitä kriteerejä. Linida-matot suunnitellaan ja valmistetaan alusta loppuun Suomessa. Näin myös ostaja voi olla varma, että maton valmistukseen liittyvät eettiset seikat ovat kunnossa. Suomessa tehty villa- ja pellavalankojen värjäysprosessi takaa hyvän värinkeston, sekä turvallisten väriaineiden käytön valvotuissa olosuhteissa, joissa ympäristönsuojeluasiat on huomioitu. Villa ja pellava ovat tuotantotavoiltaan ekologisia materiaaleja.

Linida-matoille on myönnetty Avainlippu-merkki, tunnustuksena laadusta ja suomalaisesta työstä.

Matot kudotaan ja viimeistellään käsin ja jokainen matto on uniikki käsityötaidon näyte. Artesaanina tämä on minulle arvo, josta en tingi.

Pirjo Pajusalo, tekstiiliartesaani
www.finnishdesigners.fi/portfolio/Pirjo.Pajusalo

CV Pirjo Pajusalo




©2011 Linida Design Oy. All Rights Reserved

- - -
-
-