Linida Design
Suomi  |  English      
 

LINIDA DESIGN MATOT MUKANA MTV:N "PIENTÄ PINTAREMONTTIA"-OHJELMASSA

Käy katsomassa kuvat ja ohjelma Pientä pintaremonttia

PORVOON MUSEON NÄYTTELY

Yhteisnäyttely ”Porvoo design” 3.5.2012-8.1.2013 Porvoon Museossa, Holmin Talo, Porvoo
Näyttelyssä on esillä Porvoolaista designia 1600-luvulta tähän päivään asti.

UUDENMAAN TAITO-PALKINTOEHDOKAS 2012

Linida Design on valittu Uudenmaan ehdokkaaksi Taito-palkinnon saajaksi. Taito-palkinto on merkittävin käsityöalan yrittäjille jaettava tunnustuspalkinto. Se jaetaan joka toinen vuosi ja palkintosumma on 6000 euroa. Palkinnon lahjoittaja on Tapiola-ryhmä. Palkintoraadin puheenjohtajana toimii tohtori Pentti Arajärvi.
Palkitsemisperusteina ovat mm:
-yrityksen ammattimainen toimintatapa ja kannattavuus
-tuotteiden omaleimaisuus
-korkeatasoinen muotoilu ja laatu
-eettinen ja kestävän kehityksen periaatteiden mukainen toiminta
Lue lisää

LINIDA DESIGN VALITTIIN EDUSTAMAAN KESTÄVÄÄ KÄSITYÖTÄ

Käsi- ja taideteollisuusliitto Taito ry julkaisee maaliskuussa videotuotannon, jossa kerrotaan kestävästä käsityöstä kahden alan yrittäjän ja heidän tuotteittensa avulla. Videolle valittiin mukaan Linida Design ja Ed's Craft. Sitä tullaan käyttämään esittelytarkoituksessa kerrottaessa suomalaisesta käsityöstä ja muotoilusta myös kansainvälisesti. Videon suunnittelussa ja toteutuksessa on käytetty moniammatillista tiimiä; musiikin on tuottanut Pore Oy ja videon toteutuksesta vastaa Taina Saha/Dafecor Oy.
Mitä on kestävä käsityö? Lue lisää Taito ry/Kestävä käsityö
Käy myös katsomassa Linida Designin esittelysivut Taito ry/Linida Design
Videon esittely Taito kurkistaa käsityöläisten pajoihin



LINIDA DESIGN ESITELLÄÄN UUSIMMASSA KAUNIIT KODIT-LEHDESSÄ 2/2012

Katso artikkeli


SYKSYN 2012 UUSI KUVIOMALLI "LUPAUS"

"Lupaus" on tyyliltään moderni ja pelkistetty. "Lupaus" sopii skandinaaviseen pelkistettyyn sisustustyyliin ja se on loistava kumppani esimerkiksi Alvar Aalto-henkisille huonekaluille.

LINIDA DESIGN-MATOILLE AVAINLIPPU-MERKKI

Tunnustuksena laadusta ja suomalaisesta työstä on Linida Design -matoille myönnetty Avainlippu-alkuperämerkki. Lisää tietoa Avainlippu-alkuperämerkistä löydät tästä Avainlippu

LINIDA-MATOT NÄYTTELYSSÄ HELSINGIN LASIPALATSISSA 15-30.12.2010

Linida Design on mukana itä-uusmaalaisessa Pirtu-projektissa, jonka tavoitteena on paikallisen kulttuurin vaaliminen ja uusien perinteiden synnyttäminen.
Linida-matot ovat esillä hankkeen yhteisnäyttelyssä Helsingin Lasipalatsissa, Mannerheimintie 22-24.
Näyttely on avoinna ti-su klo. 12-18.00

LINIDA DESIGN HABITARE 2010-MESSUILLA

Tänä vuonna olemme mukana Habitaressa 1-5.9.2010 omalla osastolla!
Osastollamme 6g22 on esillä runsaasti uusia väriyhdistelmiä ja kuviomalleja.
Tekstiiliartesaani Pirjo Pajusalo on paikalla joka päivä messujen ajan, kertomassa Linida-mattojen käyttöominaisuuksista ja valmistuksesta, sekä kuviomallien suunnittelusta ym. Tervetuloa!

HELSINKI DESIGN WEEK

Linida Design on mukana myös Helsinki Design Weekin yhteydessä järjestettävässä SuomiAsema/StationFinland-tapahtumassa perjantaina 3.9. Paikkana on historiallisen arvokas miljöö Helsingin Pörssitalon pörssisalissa, Fabianinkatu 14. Tilaisuuden juontaa Sohvi Sirkesalo. Ovet avoinna klo 11.00-18.00

LINIDA DESIGN MUKANA KUOPION ASUNTOMESSUILLA

Asuntomessut pidetään tänä kesänä luonnonkauniissa järvenrantamaisemassa, Kuopion Saaristokaupungin Lehtoniemessä 16.7-15.8.2010.
Mammuttihirren "Metkulassa", kohde nro 23:ssa on sisustukseen panostettu suurella sydämellä. Mattoina on tässä kohteessa käytetty vain Linida-mattoja ja siellä onkin hyvä tilaisuus tutustua sekä eri kuviomalleihin että väriyhdistelmiin.
Kohteen kalustuksesta vastaa Jean Vernet ja verhoista KL-Interiors.

1.4-30.4. 2010
Mattonäyttely "Taideteollisuutta; kestävää ja pestävää!"
Ikkunanäyttely Helsingin käsi-ja taideteollisuusliitto Helskyn tiloissa Eteläesplanaadin ja Unioninkadun kulmassa.
Mattoihin voi tutustua myös Helskyn myymälässä,
avoinna ma-pe 10-18 ja la 10-16

Maaliskuu 2010
Nylands svenska kulturfond myönsi maaliskuussa 2010 tekstiiliartesaani Pirjo Pajusalolle apurahan näyttelytoimintaa varten.
Mars 2010
Nylands svenska kulturfond beviljade i mars 2010 textilartesan Pirjo Pajusalo ett stipendium för utställningsverksamhet

31.1-27.2. 2010
Näyttely "Uniikit, kotimaiset designmatot"
Galleri FRÖ, Nylands hantverk rf
Avoinna ma-pe 10-18 la 10-16
Rihkamakatu 2, Porvoo

Utställning "Unika, inhemska designmattor"
Galleri FRÖ, Nylands hantverk rf
Öppet må-fre 10-18 lö 10-16
Krämaregatan 2, Borgå

Habitare 9.-13.9 2009
Linida Design mukana Habitaressa!
Linida-matot ovat esillä Habitare 2009 sisustusmessuilla Helsingin messukeskuksessa Verannalla-osastolla 6a7
Tekstiiliartesaani Pirjo Pajusalon haastattelutilaisuus lauantaina 12.9 klo 16

9.3.-29.5. 2009
Näyttely "Jugend-henkiset villa-pellavamatot"
Porvoon Suunnittelutalossa, Näsintie 27, Porvoo
Näyttely on avoinna arkisin 9-16




©2011 Linida Design Oy. All Rights Reserved

- - -
-
-